Lievää paniikkia ja armotonta ketutusta siitä, että loma rupeaa olemaan finito ja
koulun penkille pitäisi palata jo viikon päästä. Viikko ja sitten minä jo
istun koulussa ja rustaan lukujärjestyksiä ja kukkasia kalenterin
reunaan. Haluaisin, että kesä jatkuis pikkuisen pidempään. Edes vähäsen. Olisin niin paljon vielä
kaikkea sellaista mitä haluaisin tehdä ja mitä sanoa ja mistä ottaa selvää.
Syksy tulee liian pian ja ihmiset hajaantuvat. Osa liian kauas.

Tosin alkava syksy tuo mukanaan niin paljon muutoksia, että sitä odottaa jo pienellä innolla.
Nyt olen vaan lusmunnut tekemättä yhtään mitään, että ihan hävettää. Ehkä se on korkea aika
jo ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta tekemäänkin jotain hyödyllistä. Uusi koulu ja uudet ihmiset
jännittävät hyvällä tavalla. On hyvä päästä tekemään jotain sellaista josta oikeasti tykkää
ja johon riittää mielenkiinto. Pääsee vihdoin tekemään käsillään jotain.
Pikkuisen harmittaa, ettei pääsykokeissani tapaamani uusi ihminen tulekkaan samaan kouluun, kun
hän pääsi opiskelemaan toiseen paikkaan. Aloitus olisi ollut vaan hieman turvallisempaa jo tutun ihmisen kanssa.
Mutta ei lannistuta, kyllä sieltä löytyy kuitenkin uusia tuttavuuksia vaikka kuinka.

Olen huomaamattani buukannut tämän viikon aikas täyteen. Jotenkin takaraivossa jyskyttää sellainen
"tämä-on-viimeinen-lomaviikko-pakko-tehdä-kaikki"huuto. Ihan kuin elämä loppuisi siihen, kun elokuu
alkaa. Aivan kuin olisin kykenemätön tapaamaan ihmisiä, käymään kaupoissa, elokuvissa, mökkeillä...yms
koulun alettua. Mä olen äärettömän huono aikatauluttaja.

Mutta vuodenaikana minä rakastan syksyä! Kaikki ihanat syksy vaatteet..huivit, myssyt, villasukat,
lapaset saa kaivaa esiin. Jossain kohtaa menee pieleen, kun viime viikon helteillä ostin pipon,
neuloin parit lapaset ja sukan. Ja tilasin lankaa. Paljon. Osa tosin mummolle kyllä.
No minä vaan ennakoin. Köh.
Talvikengät olisi kyllä ehdoton ykkönen hankintalistalla.
Heti sen ihoon piirrettävän kuvan jälkeen:)