Lievää paniikkia ja armotonta ketutusta siitä, että loma rupeaa olemaan finito ja
koulun penkille pitäisi palata jo viikon päästä. Viikko ja sitten minä jo
istun koulussa ja rustaan lukujärjestyksiä ja kukkasia kalenterin
reunaan. Haluaisin, että kesä jatkuis pikkuisen pidempään. Edes vähäsen. Olisin niin paljon vielä
kaikkea sellaista mitä haluaisin tehdä ja mitä sanoa ja mistä ottaa selvää.
Syksy tulee liian pian ja ihmiset hajaantuvat. Osa liian kauas.

Tosin alkava syksy tuo mukanaan niin paljon muutoksia, että sitä odottaa jo pienellä innolla.
Nyt olen vaan lusmunnut tekemättä yhtään mitään, että ihan hävettää. Ehkä se on korkea aika
jo ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta tekemäänkin jotain hyödyllistä. Uusi koulu ja uudet ihmiset
jännittävät hyvällä tavalla. On hyvä päästä tekemään jotain sellaista josta oikeasti tykkää
ja johon riittää mielenkiinto. Pääsee vihdoin tekemään käsillään jotain.
Pikkuisen harmittaa, ettei pääsykokeissani tapaamani uusi ihminen tulekkaan samaan kouluun, kun
hän pääsi opiskelemaan toiseen paikkaan. Aloitus olisi ollut vaan hieman turvallisempaa jo tutun ihmisen kanssa.
Mutta ei lannistuta, kyllä sieltä löytyy kuitenkin uusia tuttavuuksia vaikka kuinka.

Olen huomaamattani buukannut tämän viikon aikas täyteen. Jotenkin takaraivossa jyskyttää sellainen
"tämä-on-viimeinen-lomaviikko-pakko-tehdä-kaikki"huuto. Ihan kuin elämä loppuisi siihen, kun elokuu
alkaa. Aivan kuin olisin kykenemätön tapaamaan ihmisiä, käymään kaupoissa, elokuvissa, mökkeillä...yms
koulun alettua. Mä olen äärettömän huono aikatauluttaja.

Mutta vuodenaikana minä rakastan syksyä! Kaikki ihanat syksy vaatteet..huivit, myssyt, villasukat,
lapaset saa kaivaa esiin. Jossain kohtaa menee pieleen, kun viime viikon helteillä ostin pipon,
neuloin parit lapaset ja sukan. Ja tilasin lankaa. Paljon. Osa tosin mummolle kyllä.
No minä vaan ennakoin. Köh.
Talvikengät olisi kyllä ehdoton ykkönen hankintalistalla.
Heti sen ihoon piirrettävän kuvan jälkeen:)

Lopuksi vielä mökkiasu ja tämän päivän hoitajatätiasu. 
 mekko, joensuun fidasta
kaulakoru äidin vanha
ja huivi ninjasta


housut cheap monday
neuletakki kirpparilta (veljen)
huivi kirpparilta
hattu kirpparilta
myssy kirpparilta

pärkele. en tajua miksi tuo yksi kuva tahtoo loikkia pois jonosta.
olkoon.

Tässä postauksessa mainitsin työn alla olevan mekon. Pitkään tämä mekko on ollut jo valmiina
ja käyttökertojakin on kertynyt ihan kiitettävästi, mutta vasta nyt esittelen sen täällä.
Sunnuntaina mummi täytti vuosia ja niihin pirskeisiin sitten mekon vetäisin ylleni.
Vyö on hennesistä, laukku kirpputorilta ja kengät ovat yokenkäni.

Kävin kurkkaamassa Katrin uuden asunnon. Ei sitä käsitä, että
kun avaa ulko-oven niin seisoo keskellä Lahden keskustaa. Ajattelin aina,
ettei minusta olisi keskusta-asujaksi, mutta nyt on kyllä muuttunut tämän tytön mielipide.
Kaikki oli niin...lähellä. Eipä kaukana ole palvelut nytkään, mutta Katrilla kun on Kontti
nurkan takana ja joka päivä voi käydä torilla pyörimässä ja tuoksuttelemassa mansikoita, niin
kyllä siinä pientä kateutta oli ehkä ilmassa. Ja sitten vielä se 120sänky. Unelma.
Ja uusi ympäristö. Pitkälle ei tarvitse mennä, että tulis vähän vaihtelua näihin Hollolan maisemiin joissa on
jo lähemmäs 20vuotta tullut pyörittyä. Tuntuu, että kaikki lähtee pois, vaihtaa maisemaa, muuttaa. Minä jään tänne.
Ikävä vähän kaikkea ja vähän kaikkia.
Täällä pyörittiin sitten yhdessä loppuilta. Muisteltiin vanhoja ja hymyiltiin menneille.
Onkohan meistä tullut vanhoja?

Keskiviikkona olin ensimmäistä kertaa elämässäni moottoripyörän kyydissä. Oli kyllä hurjaa.
Olin vähän tyttö ja kiljuin. Vähemmästäkin, kun pyörän
mittari kipuaa 150km/h ja sitä yrittää roikkua pojassa
henkensä edestä ja samalla viestittää, että hiljennä nyt herranjumala.
Jalat vähän tutisi, kun kyydistä pois hyppäsin.
Oli kyllä hieno reissu, jos pienoisia paniikkikiljahduksia ei oteta huomioon.
Kesäillat ovat kyllä parasta.
Tuli siinä loppuillasta mietittyä itsekseen vähän kaikkea. Onko mun pakko olla niin hankala?

Ainiin. Olen muuten rakastunut.
Olavi Uusivirtaan.

Lahti kuva on täältä

Eilen oli ihan parasta. Naurulihakset joutuivat koetukselle.

Aamupäivästä Tiinan kanssa kaupungilla syömässä liian isoa jäätelöä ja rakastumassa Lahden kirjastoon.
Miten niin vaikutettiin ulkopaikkakuntalaisilta, kun pyörittiin hyllyjen välissä päästellen välillä wouwau-äänitehosteita.
Ei mutta oikeasti Hollolan kirjastoon verrattuna Lahdessa on paljon kirjoja - paljon! Meinasin seota, kun hipelöin erilaisia
käsityö- ja tekstiiliopuksia, kaikki-mulle-heti. Miksen ole osannut hyödyntää tätä taivasta ennen, vaan olen tuskaillut kun täältä Hollolasta ei tunnu löytyvän
ikinä niitä teoksia joita haluaisi löytää. Onneksi nyt viisastuttiin.

Reissun päätteeksi yllätyssoitto Kirsille ja kutsu illan viettoon.
Vähän ennen seitsemää lähdin hakemaan tyttöä. Ei kerrota kenellekkään, että tein turisteja oikein olan takaa. Ajelin vissiin vähän
unessa ja havahduin missä milloinkin. Eihän muu auttanut, kuin uukkareita peliin ja läiskintää omalle otsalle. Kuinka
hölmö ihminen voi olla? Kröhöm, kyllä minä ihan luotettava kuski olen. En vaan aina pysy ihan kartalla.
Suuntana meillä siis loppupelissä oli Tiinan koti, ruokaa, juomaa, Frendit-maratoni ja väliin hieman Teho-osastoa. Nam.
Kuulostaa hyvältä ja sitä se olikin!
Tiina kärräsi ruokaa ison tarjottimen verran ja sitä sitten jokainen pisti napaansa herkkuja. Myöhemmin myös Kirsin äidin tekemää herkkupizzaa ja
outoja cocktailsekoituksia mitä oudoimmista litkuista, jotka sitten kuintekin loppupelissä kaikki maistuivat mangolta :)
Intouduttiin hyppimään ulkona, kun vihdoin kesä suvaitsi tulla ja ilta oli ihanan aurinkoinen ja lämmin.
Kikatettiin ja räpsittiin kuvia. Hypittiin trampoliinilla ja pellossa. Ihailtiin auringonlaskua ja pupuja.
Parasta.

                                                        Maailman ihanimmat tytöt

Elävien kirjoissa taas. Viikko on ollut mitä kummallisin ja siihen on mahtunut vaikka minkälaista ohjelmaa.
Aloitetaan juhannuksesta, josta tuntuu olevan aikaa jo pienen ikuisuuden verran.
Omalla mökillä siis tänä vuonna tuota juhlaa perheen parissa vietin.
Säät olivat, hmm, erikoiset.
Perjantaina aurinko kehtasi möllöttää koko komeudellaan taivaalta ja oli niin lämmintä, että uhkasin
jopa lähteä talviturkin poistoon. Veljen kanssa räpsittiin sukulaisille kiitoskorttikuvia ja siinä puuhassa
tuli oikeasti kuuma.

Ja sitten taas lauantaina näytti tältä:

 
Ukkosta, lehmän kokoisia rakeita ja lämpötila nollassa. Kuka kehtaa vielä puhua keskikesän juhlasta?
Ulos kun meni niin hengitys höyrysi. Kivat niille, jotka matkasivat Espanjassa;)
 En ole koskaan sellaisessa myrskyssä ollut
ja pitää myöntää, että pelotti. Äitikin jo surkutteli, kun autossa ei ole talvirenkaita, kun tiet oli aivan
jäässä. Ja meidän mökki ei ole missään Lapissa, vaan Sysmän Nuoramoisissa.
Pikkasen sään lauhduttua pakattiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin kotiin.
Riitti meille juhannuksen vietot.

Maanantaina sitten auton nokka kohti Joensuuta seurana isi, mummi ja ukki. Tarkoituksena
oli avartaa tietämystäni sukulaisteni suhteen. Piti lähetä siis tutkimaan omia juuriaan.
Autossa oli suorastaan tukalan kuuma ja sitä ymmärsi niiden ihmisten onnea joilla on ilmastoitu auto.
Lauantain takatalvesta ei ollut enää mitään tietoa.
Matka taittui ihan mukavasti taukoja aina välillä pitäen.
Poikettiin yhdellä taukoreissulla Valamon luostarissa. Hieno paikka, mutta hieman liian
hengellinen minulle. Kaikki oli jotenkin niin rauhallista ja harrasta. Olisi tehnyt mieli
kiljaista.


Valamossa. Päällä on h&m paita ja sukkahousut sekä ompelemani tunika.

Joensuussa oli ihana ilma ja ihmiset puhuivat ihanaa murretta. Olisi tehnyt
mieli sanoa kaikille ihmisille, että jatkakaa vain puhumista, jotta voin kuunnella.
Murre sai niin hyvälle tuulelle.
Kierreltiin moikkaamassa isin tätejä ja kiertämässä aivan ihanassa käsityökorttelissa.
Piti piipahtaa myös paikallisessa Kontissa ja Fidassa. Laitan ostoksista tänne myöhemmin oman
postauksen.
Rakastuin erääseen isäni tätiin. Vihervaaran Anna sanoisi tähän, että tapasin sukulaissieluni.
Voi kumpa itsekin vielä 91vuotiaana jaksaisi olla yhtä elämänmyönteinen ja hymyileväinen, kun hän oli.
 



Tiistaina sitten paluumatka ja niin kurjaa matkaa en ole kyllä hetkeen kokenut.
Mahatauti löysi minut Joensuusta ja viiden tunnin ajomatka menikin sitten mahakivun kanssa kärvistellessä
ja oksentaessa milloin mihinkin muovipussiin. Koskaan ei ole matka vielä tuntunut niin pitkältä.
Nyt viimeiset päivät olenkin sitten vain maannut ja välillä nostanut hiukan päätä, kun on
pitänyt toimittaa vatsan sisältö ämpäriin. Vallan mukavaa.

4kiloa laihtuneena ja olo vieläkin hiukan heikkona, voin kuitenkin sanoa että voiton puolella ollaan jo :)
Ensiviikkoa odotan pienellä jännityksellä.