Takaisin sivistyksen pariin, mutta vain hetkeksi. 
Olen löytänyt sisäisen metsäihmiseni, joka tykkää haista pahalta ja riehua pusikoissa, joten
tänään jo voin löytää itseni keskeltä metsää - kaukaa urbaanin kaupunkielämän sykkeestä.
Sitähän tämä Hollola tosiaan on. Kaupunkielämän mekka. Harmi vain, ettei tätä vielä ole nimetty kaupungiksi.
Tosiaan. Palauduin möksältä eilen. Sää oli aluksi mitä ihanin mökkeilyyn, mutta loppua kohti huononi päivä päivältä
ja lopulta tulikin vain istuttua sisällä, kun taivaalta tuli kaatamalla milloin mitäkin kuraa.
Ja nyt tänään sitten näyttää tuo aurinko taas löytäneen tiensä pilviverhon takaa, kun niin kivasti kuikuilee.
Eipä mökillä mitään maailmaa mullistavaa tapahtunut. Saatiin kuitenkin yksi ikuisuusprojekti, eteisen maalaus, valmiiksi.
Voin vain todeta, ettei minusta maalaria tule, kun unohdin aina mikä karmi on maalattu ja otin tukea vähän mistä sattui.
Ja yleensä se osui juuri siihen vastamaalattuun karmiin. Ja kiitoksia sateli.

Yhtenä aurinkoisena päivänä suunnistin kirppareita kiertämään ja löysin sellaisia aarteita, että melkein halkesin onnesta.
Pikkukirppareilta tekee ne parhaat löydöt kyllä.  Jumalaisia kenkiä ja ihania laukkuja. Taivas.  
            

          

        




Tänään suuntana taas metikkö ja Rankinen ja pienet pippalot. Vähän masussa kutkuttaa. Taas paljon uusia ihmisiä. Hui.
Sosiaalinen vajaavuuteni nostaa päätään.

Lupasivat muuten sietä koulusta tänään ilmoitella että miten kävi. Nappasko opiskelupaikka.
Noh, koska on perjantai ja 13päivä, niin tietenkin ne minun tuurillani olivat siirtäneet sitä päivää ensi viikkoon. Ei se mitään, eihän tässä yhtään jännitäkkään.