Epätodellinen olo. Tekisi mieli hyppiä, pomppia, kiljua ja riemuita. Hypettää ihan täysillä ja halata kaikkia ja kaikkea.
Yo-tulokset tulivat tänään pitkän odotuksen jälkeen. Tai ei se oikeastaan se odotus niin pitkä minulle ollut, sillä en jotenkin yhtään jännittänyt saada virallisia tuloksia. Eilen kuitenkin, kun Tiina soitti ja kertoi, että tänään ne tulevat niin vatsan pohjaa rupesi välittömäst kutkuttelemaan ja levoton olo valtasi.Tulosten saanti piti mennä ensi viikkoon! Eihän tähän oltu yhtään valmistauduttu! 
Mistä lie jännityksen repäsin. En edes tiedä mitä niissä tuloksissa jännitin. Ehkä sitä, että siellä kaikesta huolimatta olisi jotakin ei-toivottua.

Aamu oli piiiitkä ja meni vessassa ravatessa, kun rakkokin jännitti. Yhdeksältä heti kanslian oven taakse tuloksia kyttäämään ja tuloslärpäkettä hinkumaan.
Pelon sekaisin tuntein sitte vilkuilin sitä paperia ja yritin ottaa siitä tolkkua.Vihdoin kun numerot ja kirjaimet rupesivat selkenemään niin puhkesi riemu. Jes jes jes, ylioppilas, minä! Ja vielä paremmilla tuloksilla kuin uskalsin odottaa! Ei kirjoitukset nyt niin kurjasti menneetkään. Ei oo kyllä totta, ihan hassua.
Tällä hetkellä rakastan maailmaa enemmän kuin mitään muuta. Okei, ihan pikkusen YTL:ää kans.

Katrin kanssa Olkihatussa yo-tulosten jälkifiilingeissä. Parannettiin maailmaa pari tuntia. Yleistä höpinää kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Ihanaa.
Pieni, tyhjä olo on, kun tyttö muuttaa Lahteen. Eihän se pitkä matka ole, mutta meidän välileikkari ja puolenvälinmatkat taitavat jäädä.
Onneksi välimatka on kuitenkin pieni ja, kun molempien taskusta löytyy ajokortti ja bussitkin kulkee, niin eihän tässä mitään paniikkia ole.
Sitten ehkä isompi hätä, kun rakkaat ihmiset rupeavat muuttamaan opiskelukaupunkeihin. Pois Hollolasta. Elän vieläkin siinä uskossa, että kaikki jäävät ikuisesti tänne Hollolaan ja mikään ei muutu :)
Mutta ei jaksa ajatella tulevaisuutta ihan vielä.

Illalla juhlimaan ystävien synttäreitä ja tuloksia ja kevättä ja kaikkea. Luvassa ehkä pientä draamaa. Toivottavasti ei.