Hejjjj!
Jostain olen nyt saanut hirmuisen matkakuumeen. Minä, joka en ole koskaan Ruotsia pidemmälle päässyt, tahdon nyt nähdä maailmaa ja paljon. Pari päivää on mennyt Aurinkomatkojen sivuilla roikkuessa ja hintoja vertaillessa, mutta lähinnä kuitenkin vain unelmoidessa. Voi kuinka ihania kohteita siellä onkaan! Sieluni silmin sijoitan itseni milloin hiekkarannalle paistumaan ja milloin kaupunkielämään ja kulttuuriin tutustumaan. Seikkailen ilmaisessa sanakirjassa ja opettelen italiaksi yleisimpiä fraaseja. Kohta kai pakkaan laukutkin jo valmiiksi. Jos vaan joku tulis ja veis mut ulkomaille (ja sponssaisi siis matkani myös.eh.). Ei mitään väliä minne, miksi, miten pitkäksi aikaa tai kenen kanssa - mutta joko lähdetään?
Tätä matkakuumettani ei suinkaan laske se, että Katri tuli juuri Kyprokselta ja sain kuulla tarinaa uskomattoman erilaisesta yöelämästä ja Kyproksen kulttuurista ja Tiina taas on piakkoin lähdössä Espanjan rannalle ruskettumaan ja shoppailemaan. Oih! Tämä tyttö haluaa kans.
Matkakuumetta lieventääkseni aion heti yo-juhlien jälkeen pakata kimpsut ja matkustaa mökille rentoutumaan. Tarkoitus oli laittaa tänä kesänä mökki ihan uuteen uskoon, joten saan luvan kanssa tarttua maalisutiin ja ruveta sotkemaan. Olen löytänyt pienen sisäisen sisustajaihmiseni, jonka sormet syyhyvät nyt hirmusti päästä remppamaan. 

Tiinan kanssa eilen kaupungissa pyörittiin mukavan parituntisen verran. Nyt taitaa onneksi olla kaikki oleellinen hankittuna juhlia varten. 
puku on
lyyra äidille on
vieraskirja on
servetit on
meikkivoide on
sukkikset...ei...ääh.
 
Sitten tarinaa ihmissuhteista. Miten jotkin ihmissuhteet tuntuvat olevan niin vaikeita ja kivikkoisia, kun toiset taas ovat niin uskomattoman rakkaita ja tärkeitä ettei niistä luopuisi, ei sitten millään?
Tällaiset vaikeat suhteet jotenkin syövät niitä hyviäkin suhteita. Ne ovat aina sellaisena takapiruina kuitenkin.
Eilen tällainen vaikea suhde ahdisti mieltä enemmän, kuin ehkä olisin halunnut myöntääkään. Lopulta päätin, etten enää jaksa kantaa murhetta tai huolta ihmisestä, jonka kanssa kemiat vain eivät kohtaa. Joskus vain käy niin, se on vaan hyväksyttävä.
Nyt kun mietin niin ehkä meidän välit ovat aina olleet vähän kummalliset, jollain tapaa etäiset ja kylmät. Nyt ollaan tultu jonkinlaiseen päätepisteeseen. Toisaalta hyvä niin.
Minulla ei henkilökohtaisesti riitä sosiaaliset voimavarat siihen, että yritän vielä joskus rakentaa suhdetta ihmisen kanssa, joka kertoo vihaavansa minua.
Viha on muutenkin niin suuri sana. En oikein tiedä mitä olen tehnyt, että olen saanut näin suurta inhoa osakseni. Voiko oikeasti sanoa vihaavansa ja todella tarkoittaa sitä?
Tavallaan loukkaannuin tästä kommentista, tavallaan olen hyvin surullinen. Miten tähän tultiin? Miksi näin kävi?
Tiedän kuitenkin itsestäni sen, että olen sen verran pitkävihainen, jääräpäinen ja helposti itseeni kohdistuvan kritiikin ottava, etten voisin ihan heti antaa anteeksi. Pystynkö koskaan täydellisesti unohtamaan, epäilen.
Enkä tällä hetkellä edes usko, että vastapuolellakaan on kiinnostusta ottaa minuun kontaktia. En edes tiedä miten siihen reagoisin.
Tämä oli erään ihmissuhteen loppu. Ei kaunis sellainen, mutta loppu silti.
Onneksi on niitä rakkaita ihmisiä, joiden puolesta antaisi mitä vain. Joille voi purkaa mieltä kun ahdistaa, jotka ovat lojaaleja ja rehellisiä. Joiden kanssa voi kinata ja kuitenkin tietää, ettei ystävyys kaadu siihen. Niitä ihmisiä, joita tekisi mieli halata joka päivä ja kertoa kuinka paljon oikeasti välittää, vaikka sitä on niin vaikea kasvotusten kertoa.

jees. nyt tää hyppää oikein pinnallisuuden huipentuman maailmaan - gossip girl time.
heihei ja hellät tunteet.