Maanantaina noin kello 13.56 astuin ulos koulumme auditoriosta, jossa olin lähes viisi tuntia taistellut terveystiedon kokeen parissa. Sillä samalla oven aukaisulla päättyi tämän tytön yo-kirjoitustaival ja voin kertoa, että riemu oli kyllä vailla vertaa. Sillä hetkellä en olisi voinut olla onnellisempi. Tätä varten oli nyt sitten niska limassa painettu se kaksitoista vuotta ja viikossa kaikki oli ohi. Ihan uskomaton tunne, ei tätä kyllä tajua vieläkään. Nyt olen vapaa tekemään mitä vaan. Ei tarvitse aamuisin hirveessä kiireessä nousta ylös ja hoitaa pakonomaiset aamurutiinit vaan voi ihan hissukseen nousta omaan tahtii ylös ja viettää vaikka ensimmäiset kaksi tuntia aamusta katsellen telkkua tai lukien jotain hyvää kirjaa. Ei enää yhtäkään lukion oppikirjaa tarvitsi kahlata läpi, ei enää ainuttakaan koeviikkoa stressattavana. Vapaus, ihana vapaus.

Lukion loppumisen kunniaksi päätin siivota kouluhyllyni ja hävittää sieltä kaiken turhan roinan. Monistevuori kasvoi kyllä ihan kiitettäviin mittoihin, mutta jäi sinne kaapin perukoille vielä kyllä kaikkea turhuutta. Sitä ei vaan raaski heittää psykologian egovihkoa yms poijes, joita niin tunteella (tai sitten ei) tusasi. Ja hei, niitähän voi vielä tarvita jatkossa, eikös. Tuskinpa vain, mutta saanpahan hyvän syyn säilyttää niitä vielä hetken. Pölynkerääjähirviöitä lisää!
Ystäväni seurasi sivusta naureskellen hävitysoperaatiotani. Näytti vissiin vähän epätoivoiselta.
Ja löytyi sieltä kaapin pohjalta kaikkea aika mielenkiintoista todistusaineistoa siitä kuinka me joskus ollaan oltu teini-ikäisiä. Oli kiva naureskella kaikille niille jutuille, jotka silloin oli niin "vakavia"...samalla sitten puhuttiin myös kirjoista ja mietittiin kaikkia niitä ihania sarjoja ja kirjoja joita on tullut luettua. Vaikka tajusin siinä kirjasarjoja luetellessamme, että minä olen loppujen lopuksi lukenut aivan hirvittävän vähän kirjasarjoja. Ainakin ystävääni verrattuna. Ainut sarja minkä olen kokonaan kahlannut läpi taitaa olla Tiina-sarja. Olin niin auttamattoman rakastunut Juhaan ja ihailin Tiinaa, kun hän uskalsi aina tehdä kaikkea sellaista minä vain haaveilin. Niin ja sitten tietenkin Harry Potterit, jotka sinänsä ovat ihan oma lukunsa.
Lisäksi tuli tietenkin luettua paljon mm, Neiti Etsiviä, Mystery Clubia, Nummelan ponitallia ym, mutta harvoja sarjoja olen alusta loppuun lukenut. Anna-kirjojakin luin vasta todella myöhään. Taisin olla yhdeksännellä kun ensimmäisen Annan luin ja tykkäsin kyllä siihen asti kunnes tartuin Anna opettajana kirjaa, johon sitten senkin sarjan lukeminen tökkäsi. Minulta on kuitenkin jäänyt lähestulkoon kaikkii nuorten kirjat lukematta. Joitakin yksittäisiä teoksia sieltä täältä, mutta olin aika nuori kun rupesin jo kahlaamaan aikuisten osastoa läpi. V.C Andrewsin kirjat koukuttivat synkkyydellään jo joskus kuudennellä luokalla ja niinpä sitten niin sanotut nuorten kirjasarjat vain jotenkin jäi vähemmälle.
Tästä meidän kirjakeskustelustamme innostuneena oli heti pakko seuraavana päivänä mennä kirjastoon ja seikkailla siellä nuorten puolella ja kyllä rupesi hymyilyttämään, kun näin sen tutun Jane Ayresin kirjan "Myllyn aavehevonen" hyllyssä. Luin tuon kyseisen kirjan varmaankin 8-9kertaa heti kun opin lukemaan ilman tavuviivoja. Se oli vaan hieno kirja se. Olen nyt vanhempana lukenut sen uudelleen ja miettinyt pääni puhki, että mikä siinä silloin niin paljon viehätti. En tiedä, jotain siinä vain oli. Anteeksi kaikille niille tutuille, jotka pakotin kirjan lukemaan, koska se oli "niin uskomattoman loistava."
Kaiken kaikkiaan sitä on kyllä tullut muutama opus koluttua läpi. Lukeminen on sitten ihanaa!

  

Tästä vapaudesta riemastuneena sain vihdoinkin valmiiksi ystäväni syntymäpäivälahjan, joka oli vaatimattomat kymmenen kuukautta myöhässä. Pieni kiitos tässä välissä ihanille putkimiehille, jotka turmelitte vastamaalatun tuolin seisomalla sen päällä kuraisen kengät jalassanne. Voitte kuvitella kuinka kiitin teitä, kun astuin autotalliin ja näin keltaisen tuolin jonka istuinosassa oli upeat kuviot kenkienne pohjista. Ystäväni sai siis lahjaksi tuunaamani tuolin ja siihen ompelemani istuinpehmusteen. Oli ihana kuulla, että hän piti lahjasta. Mikään ei hymyilytä niin paljon kuin yksinkertainen sana, kiitos.
Muuten tämä viikko onkin sitten mennyt siihen, että totuttelen ajatukseen että olen nyt kesälomalla. Hih, on niin paljon aikaa ja niin paljon kaikkea ihanaa tekemistä, etten enää oikein tiedä mistä aloittaisin. Haluaisin neuloa, kierrellä kirppareilla, ommella, lukea, sisustaa, tuunailla, kirjoitella kirjeitä, katsoa hömppä elokuvia...voi vaikka mitä :)

Huomenna lupaan esitellä täällä viime aikaisia kirppariostoksiani, jotka vähän vaativat tuunailua, mutta ei se mitään. Tässä on nyt hei tätä aikaa!