I wish the world was flat like the old days
Then i could travel just by folding a map
No more airplanes, or speed trains, or freeways
There'd be no distance that could hold us back.
Death cap for cutie - The new year

Tänään sitten se todellisuus iski oikein rajulla kädellä. Viikon päästä hikoillaan siellä tutuksti tuleessa lukion auditoriossa ja väännetään konseptitolkulla tekstiä jostain liibalaabasta, josta oikeasti ei ole mitään sanottavaa tai joka ei oikeasti kiinnosta, mutta joka olisi vähän pakko tehdä jos mielii vetäistä valkolakin jossain vaiheessa päähänsä. Äidinkielen yo.

Mikä siinä on, että sitä lukemista aina siirtää ja siirtää eteenpäin. "Joo, kyllä mä kohta. No onhan siihen nyt vielä aikaa".. ja sitten yhtäkkiä tajuaakin istuvansa se koe siinä nenän edessä ja ajatus ei kulje ja aivot raksuttaa tyhjäkäynnillä, jos edes raksuttavaa. Yleensä ei.
Tänäänkin yritys oli hyvä ja oltiin ystävän kanssa sovittu, että tänään lasketaan matikkaa ja tsemppailaan toisiamme kirjoituksia varten. Vaan kuinkas sitten kävikään. Laskettiinhan me puolitoista tehtävää tunnissa, jonka jälkeen kiinnostus oli miinuksen puolella ja katsottiin parhaaksi pitää tauko ja syödä. Se alunperin suunniteltu lyhyt tauko hiukan venähti ja lopulta meidän laskemiset jäi siihen puoleentoista tehtävään. Nyt on matikka hallussa .
Viisi tuntia vietettiin yhdessä joista se yksi meni siihen laskemiseen ja loput neljä "maailmanparantamiseen" eli juoruiluun ja kuulumisien vaihtoon. Jostain syystä se matikka vain jäi, koska voiko olla mitään mukavampaa kuin jutella luotto ystävän kanssa joka tietää itsestä suurinpiirtein kaiken ja jolle voi kertoa kaiken? Epäilenpä. Eikä me mitään turhia asioita juteltu...ehei ei koskaan. Käytiin hyvin syvällisiä pohditoja eettisistä kysymyksistä. Eli tavallaanhan me kuitenkin huomaamattamme ahkeroitiin yo-kokeita varten. Psykassa ja terveystiedossa näitä mietteitä varmasti voi tarvita, eikös.
Että ihminen sitten osaa olla laiska ja vielä yrittää uskotella itsellensä muuta :)

Tänään alkoi yhteishaku lukioihin ja ammattikouluihin. Pientä paniikkia ilmassa, kun tuntuu että olen selannut hakuoppaat sataan kertaa läpi ja sivut suunnilleen puhkikuluttanut, mutten edelleenkään tiedä mitä tulevaisuudelta haluan. Samassa tilanteessa tässä nyt ollaan kuin oltiin kolme vuotta sitten peruskoulun ysillä. Tulevisuudesta ei tietoa, mutta johonkin suuntaan pitäis revetä. Entäs kun ei vaan yksinkertaisesti tiedä?! 
Lukio pelasti silloin kolme vuotta takaperin, mutta entäs nyt? Nyt kai sitten pitäisi vähän niinkuin ruveta jollekkin "alalle" itseään tyrkkäämään. Eiks joku muu vois tehdä nää isot päätökset mun puolesta. Jos mä vaan päätän mitä vedän aamulla päälleni ja joku muu hoitais sit siitä kaikki vaikeemmat päätökset. Vaikka ei se vaatteidenkaan valinta aina tunnu helpolta päätökseltä. Arght!
Ja sitten kysymys vielä kuuluu, että tuleekohan sitä valkolakkia? heh. ei naurata.
Katellaan sit ens viikolla.

Kävin tänään katsastamassa uudelleen Tonttilan kirppiksen, joka on ihanan iso ja tilava. Mukaan ei tarttunut kuin kaksi rannerengasta. Eilen vähän enemmän. Esittelen ne täällä jossain myöhemmässä vaiheessa. Ajattelin, että voisin tässä loppuillan ennen Huippumalleja ja Täydellisiä naisia neuloa sitä saakelin kaulahuivia jonka olen jo neljättä kertaa aloittanut, mutta joka ei vieläkään onnistu. Sisu ei vaan anna periksi hylätä sitä lankasotkua ja puikkoja sängyn alle. Miksei se sama sisu voisi tulla myös koulujutuissa vastaan? 



Paniikin iskiessä painetaan paniikkinappulaa.
kuvan löytää