Uuaaahhh. Se löysi minut, vaikka niin kovasti menin pakoon. Nenä helottaa kuin Petterillä konsanaan ja silmät ovat turvonneet ja valuvat mörön rähmää. Ah kevät ja ah siitepöly.

Vappu oli ja vappu meni. Hymy nousee korviin, kun mökkireissuamme muistelee. Oli hyvää ruokaa, juomaa ja ennen kaikkea mahtavia tyyppejä. Vaikka huomasin olevani hieman sosiaalisesti rajoittunut, kun panikoin etukäteen tuntemattomista ihmisistä joita joutuisin tapaamaan. Pelko oli kuitenkin ihan aiheeton, kun kaikki olivat aivan mahtavia ja hyviä tyyppejä.
Sukat ja kengät ovat taas turvassa, vaikka hetkeksi ne hukkaan joutuikin.

Eilinen meni liimailessa sormia yhteen. Eli toisin sanoen yritin väsätä "kansallisen kulttuurikilpailun pääpalkintoa" ensiviikon pääsykokeeseen. Pikaliima ei ollut halukas yhteistyöhön ja koko projekti meni lähinnä sinkoillessa ärräpäitä ja yrittäen milloin mitäkin irroittaa mitä jostakin.
Palkinto on kuitenkin koossa. Sen visuaalisesta ilmeestä tai luovasta toteutuksesta en sano yhtään mitään. Katotaan pääsenkö opiskelemaan, siinähän se viimeistään nähdään ;)

Moona357.jpg


Mummon mökilläkin tuli piipahdettua isovanhempia moikkaamassa. Oli muuten uskomattoman ihana keli. Tätä lisää, kiitti.
Tänään olen sitten lähinnä pakertanut ompelukoneen ääressä ja pohtinut käsitettä "nykyajan nuori". Kuuluu osana ennakkotehtäviin. Yhden sivun maksimipituus vähän rajoitti, kun sanottavaa olisi ollut enemmän. Kerrankin näin päin. Olisi sama tullut eteen myös yo-kirjoituksissa, mutta siellä lähinnä toistepäin. Yksi pohdinta pitäisi vielä paperille suoltaa "miten saisin pohtia opintoihini?" Siinä vallan hyvä kysymys. Hyvä ruveta kirjoittamaan aiheesta, jonka vastausta olen viimeiset 12vuotta itsekin miettinyt.

Moona366.jpg

 

Moona365.jpg



Moona363.jpg

 

Moona362.jpg

Leppoisaa sunnuntai-iltaa. Hollola kiittää.